Niin, miten maailman helpoin ruoka saadaan piloille? No.
Alku meni hyvin, 225 astetta puoli tuntia. Sitten sanon miehelle, että laskee lämpötilaa. Mihin asteeseen, hän kysyy. Sanon 'sataseitkytviis', ja katson kellosta että jaha, yhdeksältä sitten syödään kun kolme tuntia muhimista on mennyt. Yhdeksältä saavun uunille ja pistän sen pois päältä. Hetkinen, miksi astelukemat on niin matalalla? Mies sanoo, että sinähän sanoit laittaa sen 75 asteeseen.

Voi hyvä jumala.

Ei muuten ollut eka, eikä tokakaan kerta kun ollaan paistia tehty. Mutta kummankin vika tuo laimea paisti nyt on, en ollut selkeä ja mies ei ymmärtänyt epäillä mitään. ...joo, uunilihaa tehdään 75 asteessa. Jåå.

Tuo oli toinen kerta tänään kun repesin pettymyksestä itkemään. Luulin, että minä en ole niitä jotka purskahtavat oudoista asioista itkemään hormonien vallassa mutta aion tämäniltaisen kyllä laittaa sen piikkiin.
Ensin pyysin miestä tuomaan pientä herkkua kaupasta, kuvailin tarkkaan - mutta väärin (koska ko. tuotetta en ole syönyt n.vuoteen). Joten mies toi väärää kamaa. Ja itketti, jo aamuysiltä minulla oli ollut kova nälkä ja illalla viiden aikoihin kun mies tuli kotiin (kaupan kautta) oli nälkä vielä pahempi. ...kotona ei ollut ruokaa, siksi en ollut syönyt. No, nälissäni itkin kun Heroesin varalle suunnittelema herkku olikin väärää. Ja sekin harmitti, että ruoaksi suunniteltu paisti veisi niin pitkän aikaa tekeytyä.

Päädyttiin tekemään jämämakaronit kananmunalla, ja hyvä että tehtiin. Koska jos olisin odottanut siihen iltaysiin, olisi pinna mennyt totaalisesti (siis huomata että kaikesta uunissa istumisesta huolimatta liha ei ole valmista). Se liha siis ei vaan ole hyvää. Mureaa. Se on sitkeähköä (vaikka laatu sama kuin ennen) ja lihassyiden väliset rasvat ei ollet "sulaneet" liemen sekaan. Eli se oli sellaista purkkapataa jossa isot köntsät kiinteää rasvaa.

*****

Jonkinlainen karjalanpaisti

 700g karjalanpaistilihaa
sipuli
vettä
2tl suolaa
1rkl kokonaisia pippureita

Lihat laitetaan pataan, kuutioidaan sipuli ja sekoitetaan lihan kanssa. Lisätään vettä niin paljon että lihat peittyvät. Mukaan sekoitetaan 2tl suolaa ja 1rkl kokonaisia mustapippureita tai pippurisekoitusta.
Uuni kuumennetaan 225 asteeseen, ja annetaan lihan olla siellä 30min. Sen jälkeen lämpötilaa lasketaan 175 asteeseen ja lihaa haudutetaan 3 tuntia.

Me ollaan padat tehty pyöreässä pyrexvuoassa, jossa on kansi.

******

Ai niin, vuosi sitten kun olin karpannut pari kuukautta oli tämä buutsilukema (=mun mokkasaappaiden aukijäävä vetoketjuosuus) pudonnut 9 senttiin, joka alussa oli ollut 12-13cm. Siitä ysistä en sitä kyllä alaspäin enää saanut, vaan suhdanne alkoi olla nouseva (9,5cm, 10...). Tietääkseni se kuitenkin johtui siitä, että tein tammi-helmikuun seisomatyötä ravintolassa joten jalkojen lihakset "pöhöttyivät" vaikka selvää turvotusta ei muuten ollutkaan, itseasiassa tuona aikana laihduin aika kivasti. Mutta jätin mittojenoton sikseen, kunnes nyt kuriositeettinä kokeilin taas. Ennen joulua lukema oli se sama 9cm, ja tuossa eilen kun mittasin uudelleen oli lukema 8cm. OOoh! Kunhan laihtuisin pikkuhiljaa lisää, ...vaikken siis laihdutakaan varsinaisesti, niin ehkä vielä joskus saan vedettyä saappaiden vetoketjun kokonaan ylös.

Kokeilin tänään talvitakkiani, joka ostettiin vuosi sitten. Se oli hyvin mukava hartioista*, mutta oli hieman pinkeä mahasta. Tuli niin lihava olo, vaikka kaikkien muiden mittarien mukaan olen syksystä laihtunut 8kg. Milloin minusta tulee hehkeä? En tiedä, kehtaanko edes pitää sitä takkia.... koska näytän "vain lihavalta" not tagged smiley #16038 Ja uutta takkia näiden parin kuukauden takia en aio hankkia.

*Minulla on musta toppatakki joka on ostettu 2004 jenkeistä. Vuosi sitten marraskuussa kun tuskailin painoani, äiti vinkkasi karppaamisesta ja aloitin sen. Joulukuussa kun piti saada paremman näköistä vaatetta minun piti kokeilla sitä takkia ja se oli niin pieni että tuli henkisesti paha olo. Takin pienuuden tunsi heti kun sen veti päälle, hartiat ahdisti ja kun vedin takin reunoja yhteen jäi siihen väliin 5cm rako.
Nyt, kun kokeilin takkia (vaikka olen sen jo aiemmin todennut istuvan paremmin muttei olleen sopiva) on se miellyttävän väljä hartioista. Ja takki ei ole elastinen, joten se ei ole venynyt. Mutta... navan yläpuolelta se ei mene kiinni ollenkaan, tai saati muuaalta... Rakoa jää vähintään sellainen 5cm. Tai no menisihän takki kiinni heti leuan alta, mutta ilmeisesti rintavarustus ja maha on kasvanut salakavalasti kokoa. confused smiley #17624
Mutta thing is, näytän todellakin vain lihavalta.
Olen huomannut kylläkin, että posket on vähemmän pyöreät. Minulla on, tai olisi, kulmikkaat kasvot ja posket ovat sellaiset viistot. Ei lommoja sentään, mutta varsinkin silloin kun rasvaa on ollut vähemmän on sellainen tietty kulma erotettavissa.

BMI on laskenut lokakuusta (39,8) joulukuuhun mennessä lukemiin 36,7. Taputapu, minä. Smiley respect 039.gifKun saan painoni vaikka edes 89kg tienoille niin BMI on 34,8 eli luokitellaan "vain" ylipainoksi. Nyt olen lihava. ...tai vaikeasti lihava, eri laskurit sanoo eri määritelmiä.
Mitäs tässä ujostelemaan, laitetaan nyt sitten kylmät faktat pöytään. Olen 160cm pitkä pätkä.

Lokakuu, paino 102kg.
Marraskuu, 96kg
Joulukuu, 94kg.

Seuraava neuvola vasta helmikuun lopulla, en usko että rakenneultran yhteydessä (28.1.) mittaavat painoa koska eivät sitä viime ultrakerrallakaan tehneet. ...lääkäri sanoi, että vaa'an pitää olla sama, joten sairaalan vaaka voisi näyttää "väärin".
Aion katsoa, että saan tarpeeksi hyvälaatuista ruokaa. Katson siis samalla, että ei tule syötyä siksi koska syöminen on kivaa. Alussa minulle sanottiin, että painoni saa nousta max. 5kg. Olikohan tuo sitten lähtöpainoon verrattuna? Toivoisin niin kovasti, että saisin painoni edes 90kg, ja pidättelisin sitä siinä. Tosin turvotukselle en lopussa mahda mitään, kyselin alustavasti että eikö juomisella voi vaikuttaa, ja kuulemma ei voi.