Mood:

No huh huh

Soitin terkalle että mielen kaivertaminen loppuisi sokerien saralla. Tuo verensokerijuttu nimittäin tunki jo uniinkin.. En saanut paljon lepoa viime yönä. Harmillista, että tämmöiset asiat vaivaa/vaivasi niin paljon, mutta hyvä kun soitin koska kyllä se hieman selvitti tilannettani. Kerroin myös syömisistäni, ja muuhun hän ei puuttunut kuin kuidun saantiin.. Ja sanoi, että yhtään ei tarvitse olla huolissaan [että paasto oli koholla], joillekin (enimmäkseen ylipainoiset) vaan käy niin että oma insuliini ei riitä raskauden aikana.

Olen ollut viime päivät hieman hämmennyksissä. En koe olevani karkkinarkki, jätski ei huutele seireenin tavalla pakkasesta (olisko ollut kuukausi sitten kun mulla oli pirtelökausi, silloin sitä himotti saada), mutta silti koen katkeruutta kun ajattelen totaalikieltäytymistä. Tai itseasiassa ei ihan noinkaan, koska sitähän juuri olen tehnyt - kieltäytynyt. Se on se korkeamman auktoriteetin kielto, joka korpeaa. Että "nyt et saa enää syödä mitään karkkia tai suklaata ollenkaan, piste". Ihan hassua, vaikka itseäni ei tee mieli ja en noita höttöjä enää ostanut mitenkään, niin silti ärsyttää jos mulle sanotaan että nyt et saa syödä sokeria. Onko tuo jotain kapinointia yksilön valinnanvapauden puolesta, vai mitä oikein?

Pitäisi mietiskellä karkin syvintä olemusta. Mitä se tuo? Miksi silti ajattelen sitä? Muistan ihan hyvin miltä mikäkin maistuu, ja kokeilunhaluinen en ole juuri ikinä ollut (että pitäisi päästä maistamaan uusia makuja). Miksi sitten tulee ajatus, kaiken tämän hässäkän jälkeenkin, että "olispa kiva ostaa pikkupussi Tokmannilta, laittaisin siihen Leafin apinoita puoli kauhaa, toisen puolikkaan niitä hedelmäisiä halkoja ja muutaman raidallisen lakumaton jotka on juuri sopivasti käikälöityneitä - yht. n.100g pussi"? Toisaalta en koe mitään suuria tunteita jos satun irtokarkkihyllylle (ja vielä vähemmän valmispussikarkkihyllyt), niin onko tapa ja tottumus niin tiukassa että saattaisinkin väkertää itselleni pussin vaikkei sellaista palavaa mielitekoa olisikaan?

Toinen, mitä ajattelen joskus, on muffinssin syöminen. Muistan elävästi sen, mutta miksi sitä pitäisi ajatella? Kupissa mausteteetä maidolla, vierellä kauppakylmä muffinssi. Semmoinen sopivan viileä, huomasin että huoneenlämmössä pidettynä ne muffinssit muuttui ihan puuroksi, jääkaapissa liian koviksi. Yläosa, joka tunkee muffinssivuoasta ulos, on se paras osa. Se on hieman tahmea ja kosteahko, semmoinen mukava suussa pyöriteltävä teen kanssa. Toinen puolikas, se alaosa, onkin sitten kuivakakkumaista, sienimäistä, kuivahkoa.
En koe pakottavaa, tai edes pelkkää tarvetta ostaa muffinsseja enää, siitä tuli aika huono tapa. Keskitalven kylmillä kotiintulo ei tuntunut miltään, jos ei ollut muffinssitee odottamassa tekijäänsä. Samoin viikonlopun aamut, tai varsinkin sunnuntai, tuntui ihan tyhjiltä jos ei aamuteen kanssa ollut muffinssia. Eli parhaimmillaan sitä oli muffinssia joka viikonpäivä! Hävettää tunnustaa tuommoista, mutta kai sitä ihminen voi pahempaakin tehdä... mutta silti.

Minusta parhaimmat muutokset lähtee itsestä. Tunsin jo pienenä, että oli paljon kivempi tiskata kun siihen ei käsketty, siis joskus ihan oma-aloitteisesti aloin tiskaamaan ja se tiskaus oli kivempi suorittaa kuin jos olisi käsketty tiskaamaan. Ennen karppauksen tiedostamista kärsin sokerikoukussa, ja oltiin miehen kanssa helisemässä kun halusin itse vähentää ja halusin tukea häneltä, ja kun hän yritti tukea niin koin sen määräilynä jota en sietänyt. Kyllähän tuki onkin tärkeää, mutta tosiaan sitä mieltä että se hedelmällisin muutos tulee itsensä sisältä, kun on oivaltanut asioita. ...tai, tietenkin silloin pari vuotta sitten tiesin että sokeri on pahan alku ja juuri, mutta se oikeanlainen oivallus oli vielä tulematta.

Villakoiran ydintä ja punaista lankaa etsien, oikeastaan olen jo unohtanut mitä pointtia halusin tuoda esiin. Vai halusinko edes. Öh.

Tiedän jo, mitä haluan nimiäistilaisuudessa tarjota; britatorttua (jos ei mansikoita ole, niin kuorittu kiivi sitten) ja kinkkuemmentaalipiirasia (niitä joita oli YO-juhlissa). Muista en tiedä, varmaan jotain ruoka-ruokaakin saisi olla kun väkeä ehkä saattaa tulla kauempaa. Karjalanpaisti voisi olla hyvä, hirveästi vaan paistilihoja istumaan uuniin puoleksi päiväksi (...) ja sitten pottua niille jotka syö ja salaattia niille jotka ei taho pottuja. Ei kai siinä paljoa muuta? Jos on tarpeeksi torttua niin mitään kaupanpipareita ei varmaan tarvi hommata. Ne kinkkupiirakat on kyllä hyviä. Alumiinivuoassa piirakkataikinaa, sisällä munamaitoon sekoitettu palvikinkkua ja emmetaaliraastetta, persiljaa ja mausteita. Hm, kai niitä voisi muuten tehdä ilmankin sitä taikinaa, tai jos vuoraisi sen vuokasen vaikka öö.. juustolla? Metwurstilla?
Mutta, en tiedä. Olen kait niitä "karppeja", joille juhlatarjoilu on juttu erikseen - olihan meillä jouluna pipareitakin (joista loppuosa [varmaan 1/4 tai 1/3] ikävä kyllä jäi syömättä, kukaan ei vaan syönyt niitä).

Tänä vuonna ei ole rairuohoa. Viimevuosien siemenjämät istuu paketissaan, ei tullut kylvettyä vaikka viikko sitten monena päivänä piti kylvää. Mutta ei vaan muistanut, kuin seuraavana päivänä jne. Ja muutenkin vähän eriävä pääsiäisfiilis, kun suklaamunat on poissa. Pienenä pääsiäinen oli sitä, että sai olla kotona tavallista pitempään (4 päivän viikonloppu), sai (yllätys)munia ja tavallista erikoisempaa ruokaa, ja telkkarista saattoi tulla jotain ekstraa. Niin, ja sitä ennen ne kaikki koristeiden väkertelyt... Mutta nyt, on vähän murroksen edessä. Munatkaan ei ole ihan sitä mitä ne ennen oli, tv:n tarjonta on varsin köyhää mielestäni nykyään ... joten jäljelle jää ... ruoka. Jos jotain juhlan tuntua vielä yrittäisin viikonloppuun saada, niin pitäisi kehitellä joku ape jota ei ihan joka päivä ole. Mietin kokonaista pakastekanaa, muistaakseni kerran semmoinen kokattiin kotona. ...en ole hyvä marinadeissa, joten pelkään että kanasta tulisi valju. Ja mies kieltäytyy syömästä kanaa jossa on luita, meillä ei ole ollut koskaan kanankoipia tai muita osia ruokana tänä 2 vuotena kun mies on täällä asunut. ...että öh.
Lampaasta en tykkää, vaikka mies sitä saattaisikin syödä. Naudanpaisti on joulujuttu, kana on mulle oikeastaan ainut joka sanoo "pääsiäinen". Ja mies tahtoisi tehdä glazed ham jenkkityyliin.  Koetettiin tehdä semmoinen olisiko ollut viime kesänä vai joskus, ja se epäonnistui niin että ei tee kyllä yhtään mieli yrittää enää uudelleen..... Tehtiin se nimittäin fileestä, vaikka kinkun pitäisi olla kinkku. Mistä marinoimatonta possun kinkkua, raakaa? En tiedä mitään kinkusta, paitsi jouluisesta harmaasuolatusta. Jenkkikinkku on semmoinen punertava, läpimehevä ja kiiltävä pinnaltaan koska siinä on ginger ale kuorrute ja mausteneilikoita tungettuna pitkin pintaa. ...varmaan, jos onnistuisi, ihan juhlava ruoka mutta en käsitä miten se tehdään. Miehen pitäisi, mutta mönkään meni silloin ja mies syyttää lihaa. Se liha oli siis loppujen lopuksi semmoinen vähän kuivunut, latteassa ginger alessa uiva albiino pötkö, joka oli tiukkaa tavaraa ja maistui lievästi makealle inkiväärille.

En ole syönyt tonnarisalaattia eväänä nyt vähään aikaan. Tänään otin taas evääksi sinistä maitoa ja kuohukermaa, laitan aamulla puoli mukia kermaa ja toinen puoli maitoa ja siemailen 2 mukillista. Nyt "syönnistä" 3 tuntia eikä vieläkään nälkä, eli toiminee ihan hyvin ja selviän nälättä kotiin asti.