Mood:content.gif
Lievästi optimistinen
Käytiin siis yksityisen eläinlääkärin näytillä eilen illalla. Vastaanotto oli rupisempi kuin olin osannut kuvitellakaan, ja kissaa se setä ei katsonut ollenkaan... Oli siis lemmikkieläinkaupan perätilassa hyllyillä ja laatikoilla jaettu tila, keskellä pehmustettu pöytä. Sedällä oli kassi meille valmiina, siinä 1,5kg urinary-ruokaa ja 2 pientä märkäruokapussia, sekä paketti antibiootteja. Sama henkilö, jolle eilen aamulla ensin soitin. Ilmeisesti hänkin muisti minut, kun ei oireista tai mistään kysynyt mitään siellä paikan päällä.. Sen verran kissaa tarvittiin siellä mukana, että antoi antibioottipiikin niskaan jota sitten me jatketaan kotona tableteilla, siis sitä kuuria. Mutta tuota... askissa on 20 tablettia, .... kaikkiko pitää syöttää? Niin no, eikö ne kuurit yleensä? 10 päivää se tekisi.
Se sanoi, että "1 tabletti 2 kertaa päivässä, muistatkosää nyt?" ja lupasin muistaa..  Ja ruuasta sanoi, että nyt se syö vaan tätä. Piste. Kiva kun oma-aloitteisesti kertoi että mitenkä pitkään.. No, minä sitten oma-aloitteisesti soitan perään kun pussi on melkein syöty, että miten jatketaan.

Kyllä sitä kissaa pelotti siellä pöydällä.. Se oli ihan kyyryssä ja tärisi turkkinsa alla. Kotiin mennessä alkoi itkettämään, kun aloin ajattelemaan niitä nuoria, terveitä kissoja jotka syystä tai toisesta viedään piikille. Eipä poloisia siellä pitkään pelotella, mutta ne loppuhetket on varmaan ihan kauheat.
Lakulla kun on vielä semmoinen piipittävä ääni, oikeastaan riittää jo se että alkaa itkettää - itkettävämpää asiaa tuskin onkaan kuin piipittävä kissanpentu joka tomerasti kävelee kohti. Siksi se olikin niin sokin paikka, kun pari viikkoa takaperin perjantai-iltana hetkeä ennen kuin kotivideot alkaa tuli jotain ylekanavalta joku mustavalkopätkä, jossa ensin kissanpentu loikki kedolla ja sitten alkoi kävellä kameraa kohti ja naukui samalla. Ja kuvakulma oli niin rajattu, että oli jo liian myöhäistä kun huomasin että se käppäili autotielle ja siinä samalla sekunnilla auto ajoi sen yli ja se oli ihan litussa. Olin ihan kauhuissani ja suunniltani, se piipittävä kissanpentu .... Miten tuommoista voi näyttää telkkarissa.
Ellen sitten missannut jotain ennen tai sen jälkeen, että se oli jotain trikkikuvauksen harjoittelua tai ... jotain. Mutta se oli paha paikka.

Pelokkaasta kissasta tuli mieleen, että sillon kun käytiin kunnallisella niin ei ne mun mielestä niin peloissaan olleet.... Voi vaikuttaa se, sitten, että kun olivat kahdestaan ja Laku oli eilen yksin. Hmm..

No, parhaani yritin tiirata lattiaa viime yönä, ja aamulla oli ihmeen kuiva lattia niin en osaa siitä muuta päätellä kuin että se antibioottipistos teki jotain ratkaisevaa, tai sitten vaiva on pahempi ja se ei ole saanut pissattua yhtään. Eilen kotiin tullessa oli lattialla isompi lätäkkö ja monta pientä, mut sen jälkeen kun palattiin lääkäriltä ei ole ollut muuta kuin pieni kakkapapana lattialla ja toinen lootassa.

Ash tykkää siitä kastraattien ruoasta, ja Laku tykkää urinary-ruoasta. Onneksi.
Ja eilen illalla pääsin todistamaan kun Laku juo, sitä tulee niin harvoin oltua paikalla samaan aikaan... kun kissojen vesivati on vessassa. Ne on vähän hassuja, nuo kissat. Vaikuttaa siltä että ne ei oikein osaa syödä ilman toisiaan. Ja Ash ei osaa syödä muuaalla kuin vessassa! Vaikka sillä olisi nälkä, ja kuppi vaikka keittiössä, se vaan pyörii jaloissa ja tahtoo ruokaa. Sitten kun kupin vie vessaan ja häipyy ite paikalta (se ei voi myöskään syödä jos joku kattoo) niin alkaa raksutus. Laku taas voi syödä vessan ulkopuolella, mutta ei se niin paljoa syö yksin kuin jos olisi siellä samalla kupilla Ashin kanssa.
Mutta onneksi edes noin, kun kerran heillä on nyt eri ruokavaliot.

****

Mahassa on taas nopean kasvun päivät menossa, liikettä on kyllä ollut mutta ei semmoista mesoamista kuin joskus. Alkaa jo tulla semmoinen kaava, että pari-kolme päivää on hiljaisempaa ja sitten päivä tai kaksi ihan hillitöntä mukelointia..

Ensi viikolla onkin se sokerirasitustesti.