Tämmöistä tänään, riittää huomiseksikin:

1,5l lihalientä (4 liemikuutiota)
n.1kg kaalia silputtuna
400g jauhelihaa (meillä naudanpaistista ja 10% koska se on suht laadukasta mutta silti 'halpaa')
2 keski-isoa punasipulia
kesäkurpitsa
pari valkosipulinkynttä
purkki valutettua tomaattimurskaa

Kaali keitettiin lihaliemessä, seuranaan sipulisilppu ja valkosipulimuruset ja paloiteltu kesäkurpitsa. Jauheliha tottakai paistettiin pannulla, ja kun kasvikset oli kypsiä niin lisättiin lievästi pippuroitu&suolattu liha sekä valutettu tomaatti sekaan. Sitten se oli aika pitkälti valmista syötäväksi. Ja hyvää oli myös! Ei hirveän rasvaista kumminkaan, ei muita kuin kuutioista ja jauhelihasta tullutta. Tosin kuutiot jakaa mielipiteitä, mutta ei me niitä jatkuvasti käytetäkään...
Tuo kesäkurpitsa oli jäännös viikonloppuaamupalasta ja valkosipuli sipulikeitosta. Tarkoitus oli siis vaan tehdä kaalijauhelihasipulikeittoa, mutta miksei käyttää pois noita rippeitä kun kumminkin kotoa löytyivät.
Maha on toiminut ongelmitta siitä lähtien kun kaali tuli kuvioihin. Ei kaasuunnuta myöskään, niinkuin kaalista aina jaksetaan sanoa.

Löysin Prismasta lisää teetä, tällä kertaa valkoista teetä pyramidipussissa. Tai olen nähnyt sitä ennenkin, mutta tuli vähän hurviteltua ja ostettua se paketti. Kun kerran tiedän tykkääväni valkeasta teestä. Siinä on myös mukana ihania kukan terälehtiä, se tuoksuu tosi raikkaalle ja kesäiselle. Ja tosi mietoakin on, mieskin piti siitä. Hyviä ostoksia on olleet Gold Tea (Lipton), Indian Chai (Twinings Voyage), Morocco (Lipton) ja White Tea (Lipton). Mistä en taas oikein tykkää on marjasekoitusteet, niinkuin joku ööh forest berry tmv. jossa on kuivattuja marjoja ja mustaa teetä. Se on jotenkin hapanta vaikka haiseekin ihan hyvälle. Niin ja sun tea on samassa sarjassa! Mukamas haisee tosi hyvälle, mutta maku on ihan 'tavallista' mustaa teetä. Ilmankos se on yksi halvimmista teistä mitä kaupoissa on. Lisäksi halpis-darjeeling(?) ei ole ollut oikein minkäänlaista, tulee vaan mieleen yellow label. Ja tykkään kyllä yellowista, mutta odotin jotain eroa niissä kahdessa.. Tavallinen vihreä tee muistuttaa Venäjästä, sitä vois ruokajuomaksi keitellä jos hotsittaisi. Ai niin, tein sunnuntaina Pietarista ostamaani vihreä tee&mango -teetä, se on irtotavaraa siis. Kappas, kun siinä oli ihan mangon paloja! Ei hassumpaa.
Mutta kun oppisin hauduttamaan oikein... Enon vaimo tarjoaa aina tosi hyvää haudutettua teetä, kun kahvihetken aika tulee. En tiedä missä juju on..... Semmoista teetä voisi juoda kuppitolkulla. Pitääkö olla keraaminen kannu jossa hauduttaa? Teen varmaan täytyy olla aika isolehtistä (eli ei hitua). Hmm.

Ai niin, yksi olikohan se Nordqvistin tee kuulosti mielenkiintoiselta; oli nimeltään Revontuli/Aurora borealis/northern lights (joku noista on oltava se siinä käytetty), sekoituksena teetä, mustikkaa ja vaniljaa. Mutta siinä on sokeripaloja mukana! Niinkuin siinä jouluteessäkin on! Ärr! Et tuommoiset jää ostamatta, ja kyllähän muuta hyvää teetä kauppoihin mahtuu..

*****tiistaiedit

Hain myös, kun viimein muistin, infoa tuosta honeybush teestä (jota tuli luontokaupan paketissa) ja tämän sivun mukaan se on rinnastettavissa rooibokseen, eli turhaan sitäkin "säikyin" (ts. en ole vielä juonut). Tänään sitten!