Mutta ensiksi note to self!! Ei enää ikinä Pirkan Lakritsikissoja. Ostin pussin leffaa varten, semmoinen 100g sokeriton, ja leffassa meni vähän yli puolet. No, eilen illalla söin loput ja piereskely alkoi välittömästi. En saanut samaa efektiä elokuvailtana... Yö meni aika tuskaisesti, olo oli vessaan herätessä kuin ilmapalloeläimellä. Keskivartalo ei taipunut mihinkään suuntaan yhtään kun oli niin täynnä kaasua. Sanomattakin selvää että sattui myös ihan saaperisti. Mielenkiintoisen pienen lisän salapiereskelyyn tuo peräpukama, joka saa aikaan sen että entinen "silent but deadly" on muuttunut "squeaky and still deadly". Perä viheltää tosi vienosti vaikka miten koettaisi salaa suhauttaa.

Niin, meidän perheessä ei vieläkään (kun ilmeisesti joillekin se on kainostelua joka suhteen edetessä karisee, mutta musta se on vaan kohteliasta) pierrä avoimesti, ja jos mikään ei radikaalisti muutu niin ei tulla pieremäänkään. Hirmu mielenkiintoista eikö?? Kaikki mahdollinen pitää jakaa täälä netissä.

Pukamista puheenollen, mun varmaan täytyy antaa sille joku nimi.. Koska se on kasvanut aika lailla, ja sen kokoisilla muodostelmilla täytyy olla jo oma persoonallisuus ja elämä. Ja on siitä vähän haittaakin, ikävä kyllä. Saa aikaan sen, että paperia menee palatolkulla kun on niin vaikea saada itsensä siistiksi! Palannen asiaan vaavin jälkeen, että mitä sille tai sen kanssa tehdään (kuristetaanko vai voidellaanko vai mitä).

****

Saatiin naapurin äidiltä 3 muovikassillista heille pieneksi jääneitä vauvanvaatteita. Heidän vaavi on melkein 4kk jo.. Ne on vielä käymättä läpi, mutta näytti kyllä kivalle valikoimalle.

Ja sitten parvekekuvia!

1620953.jpg

Partsinpöytä on soikea, mutta muuten setti taitaakin olla sama kuin mitä käytiin ensin kattomassa. Tuolit on edelleen hyvät istua, ja tänään sitten aamupalastin mukavasti ulkosalla. Gladiolaruukku on saanut minikasvihuoneen ympärilleen, kun se ******** kissa ei saa jätettyä niitä rauhaan vaikka sille miten huutaisi asiasta. Ja gladioluksia enemmän on kärsineet ne apilannäköiset, joista lehdet on syöty kokonaan pois sitä mukaa kun niitä on avautunut. Tätä menoa me ei koskaan päästä näkemään sen kukkia. Toivottavasti muovitus auttaa...
Niin ja pöytä ja tuolien asema on ihan muokattavissa, ajattelin että laitan ne nyt nurkkaan että on lattialla tilaa (mille? en tiedä) ja jos/kun syödään ulkosalla niin siirtää niitä silleen että on hyvä.

Sisäkukat pääsi eilen ulos ekan kerran, tuotiin ne illalla sisälle kun en uskalla jättää yöksi sinne jos ne tykkää että siellä onkin liian viileää.

Alkaa tuntua raskaalle kun kävelen. Varsinkin eilen kun oli niin lämmin, meno oli hitaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Tai sitten johtui jostain muusta, mutta.. Muuta täällä ei tapahdukaan. Kaikki muut kyllä näyttää saavan vauvojaan ulos, foorumeilta poimittua (kuukausiketjut odottajille).