Onko tämä a) itsensä yliarvostusta vai b) nolouden aiheuttamaa pahoittelua ?

Siis tämä sukukokous. Tiedän, ollaan sanottu että tullaan mutta kaikki tuntuu olevan vaan niin vaikeaa että alkaa jo mennä maku  Ja rahan menoa ei voi estää... Meidän pitäisi mennä bussilla Mliin ja sieltä takaisin (yht. 60€) ja todennäköisesti lauantai-iltana käyttää taksia koti-kotimatkalla (~13€) ja siihen päälle kaikki extrat mitä tulisi matkalla ostettua (~10€) eli n.80€
Ja minulla ei ole ollut kahden päivän "viikonloppuja" pitkään aikaan, että jo senkin puolesta tekee mieli antaa jutun olla.

Ja sitten tuleekin syyllisyys -> jos nyt sanonkin että ei me tullakaan, niin "kaikki" pettyy ja suuttuu meille. (tämä siis kauhuskenaario) Mutta onko tuo suuruudenhullu ajatus? Mitä ne muut meistä niin paljoa välittäisi? Toki ikävää ja varmaan etiketin vastaista luvata muuta ja tehdä toista, ....

Olisi minusta kiva nähdä muita, ja esitellä tätä ulkomaanelävä-miestäni, mutta onko siinä mitään mieltä jos siitä tulee hirveä stressi päälle, aikatauluineen ja rahahuolineen?
Pelkään vaan, että jos me mennään niin olen ihan naatti koko ensi viikon loppuun asti, tai sitten jos me ei mennä niin äiti tai joku muu syö minut. Tai ne ainakin pettyy.

Mene ja tiedä.