Mood:curious.gif
Jännittynyt
Ostettiin eilen sitten pienet satsit mikrohiekkaa.
Kotona odotti kaksi pissalammikkoa niillä paikoilla missä lootat olivat olleet (vaikka joku oli kyllä niitä ehtinyt käyttää yön aikana, Ash hyvin todennäköisesti). Nyt toisessa laatikossa on samaa vanhaa hiekkaa, ja toisessa mikrohiekkaa. Iskettiin molemmat kissat vuorollaan mikrohiekka-astiaan, ja sekunnin siinä hämmentyneenä seisoivat ja sitten äkkiä pois takajalkoja hirveästi ravistellen...
Mutta jo puolen tunnin sisään oli joku ehtinyt käymään pyllistämässä sinne, vaikka miten yritin kuulostella niin se hiekka perhana on niin äänetöntä verrattuna karkeaan hiekkaan...! Pienen rapsahduksen kuulin, ja kun ennätin paikalle oli molemmat kissat vessassa ja yhtä kaukana lootasta. Että mene ja päättele, kuka se nyt oli. No, loppuilta meni henkeä pidätellessä että milloin seuraavat lastit tulee lattialle mutta vielä yönkään aikana ei tullut mitään. Joku oli vääntänyt kakat vanhaan hiekkaan, ja aamuyöstä kuulin kun joku (=Ash) ruopsutteli pitkään ja hartaasti, mitä se aina tekee. Oli varmaan puoli desiä hiekkaa lattialla.
Tuosta voisin melkein päätellä, että se illan pissaaja olisi ollut Laku, koska Ash kuopii aina äänekkäästi ja se pissa oli vaan siinä "päällä". Tulisi niin paljon parempi mieli, jos tietäisin että se on käyttänyt sitä lootaa nyt.

Mutta varmaan on taas pissat lattialla kun mennään kotiin, on se vaan niin järjetön kissa.
Pitää muuten ostaa lisää etikkaa. 1,5 vuotta se puteli kesti, aika hyvin. ...kun siis viimeiset tipat meni lattian pesuun eilen illalla, haju oli pesuhuoneessa sen mukainen.

Anoppi soitti eilen illalla, sanoi että ovat laittaneet lisää tavaraa postiin; tällä kertaa syöttötuolin(!). Jaksan ihmetellä, että miten vaipat ei ole se kärkipään asia lähettää... Itse ajattelisin, että vaippoja tarvii heti, sänky voi odottaa kyllä kun onhan meillä vaunut ja sitten vielä se äitiyspakkauksen lootakin jos ei muuta olisi.. Tuo tuoli tuli ihan yllätyksenä, siitä ei ollut mitään puhetta aikaisemmin. Mutta ne vaipat.. ne kuulemma tulee lähempänä vauvan syntymää.
Olin vähän, että "......". Jaa. No. Ookoo.

Eilen tuli vähän käveltyä, enemmän kuin tavallisesti. Vaikka kävelin hitaasti, silti tuntui välistä että maha putoaa.. Vatsalihaksia särki. Pitäishän sitä kävellä enempi, mutta oli tarpeeksi vastenmielistä taapertaa tuolla loskassa sillä kertaa. Ja illalla olinkin tavallista väsyneempi, kävin sängylle jo yheksän jälkeen ja punkan sisään kymmenen jälkeen. Nukuin siinä on ja off, mies räpläsi konettaan lähemmäs keskiyötä. Heräsin miljoona kertaa vessaan taas, ja neljän aikoihin (piti kattoa kelloa kun ei mitään hajua kuin aamu jo oli) kävin taas vessassa ja sillä kertaa valojen kanssa (varmuuden vuoksi) ja ilmeisesti heräsin liikaa... En saanut unta varmaan tuntiin. Heräsin uudelleen ennen seittemää, siitä tiesin että olin edes nukahtanut. Sitten heräsin kahdeksalta kun ulkona meni joku hirveän iso ja meluava masiina. Enpä tiedä nukuinko enää sen jälkeen, torkuin kait.
Nukahtamista vaikeutti vaavi, joka tykkäs rusikoida ympäristöään... Joskus kyljen vaihtaminen auttaa, joskus ei.

Jaha. Tänä iltana pitää syödä ja juoda ennen kahdeksaa. Ei se syöminen, mutta juominen... mulla on aina aamuisin kuiva olo ja pari huikkaa juon valmistautuessani töihinlähtöön - miten mahdan selvitä. Jos se nimittäin menee siihen, että on niin kuiva kurkku ettei henki kulje kunnolla niin varmana juon edes vähän.
Ja heti pääsiäisen jälkeen mulla on neuvolalääkäri, jolle pitää toimittaa 4 tunnin pissanäyte. En oikein ymmärrä, miten saan sen ajan kulumaan käymättä vessassa, ahistaa jo nyt koko ajatus. Tai viime neuvolasta asti, kun sen toimeksiannon sain (ja pissapurkin ja putkilot joissa säilöntäainetta).
Ikävää.